Maanantai 02.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › KOTIMAA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
KOTIMAA · TERVEYS

Yllättävän monella naisella on vaiettu alapään ongelma – istuminenkin voi sattua

Tämä vaiva on monelle tabu, josta ei välttämättä kerrota edes omalle kumppanille.

Yllättävän monella naisella on vaiettu alapään ongelma – istuminenkin voi sattua
Kuva: EPA / All Over Press

Lantionpohjan kivut ovat yllättävän yleinen mutta vaiettu ongelma. Kivut voivat haitata istumista, liikuntaa ja seksiä. Mehiläisen selvityksen mukaan 9 prosenttia noin 500:sta kyselyyn vastanneesta naisesta on kokenut lantionpohjan kipuja viiden viime vuoden aikana. Fysioterapeutti ja seksologi Sonja Toivola Lääkärikeskus Mehiläisestä kertoo, että suuri osa kivuista liittyy jännittyneisiin lantionpohjan lihaksiin.

Oireita hoidetaan fysioterapeuttisilla harjoituksilla, ja moni on päässyt kivuista jopa kokonaan eroon. Lantionpohjan kivut eivät ole harvinaisia – vaikka moni nainen luulee olevansa ainut, joka niistä kärsii.

– Useat potilaani ovat siinä käsityksessä, ettei kenelläkään muulla ole lantionpohjan ongelmia, koska tästä aiheesta ei puhuta. Nämä kivut ovat edelleen monelle tabu, kertoo fysioterapeutti ja seksologi Sonja Toivola Lääkärikeskus Mehiläisestä.

Mehiläisen tuoreen selvityksen mukaan lantionpohjan

Myös Mehiläisen tuoreen selvityksen mukaan lantionpohjan kivut ovat tavallinen ongelma. Kyselyyn vastasi noin 500 naista, joista 9 prosenttia ilmoitti kokeneensa lantionpohjan kipuja viiden viime vuoden aikana. Toivola kertoo, ettei kyseessä ole yksi tietty sairaus, vaan syyt ja oireet vaihtelevat potilaiden välillä paljon.

Kiputuntemuksia voi esiintyä naisilla ja muilla vulvallisilla henkilöillä emättimen, peräaukon ja välilihan alueella tai laajemmin koko lantionpohjassa.

– Suuri osa näistä kivuista liittyy jännittyneisiin lantionpohjan lihaksiin. Kyvyttömyys rentouttaa lantionpohjan lihaksia lisää riskiä sille, että alueella alkaa tuntua myös kipua, Toivola sanoo.

Kipujen taustalla voi olla monia

Kipujen taustalla voi olla monia tekijöitä, eikä kaikelle löydy diagnoosia. Se kuitenkin tiedetään, että vulvodynia , endometrioosi tai synnytyksen jälkeiset muutokset voivat lisätä riskiä kivuille lantionpohjassa.

Kipuja voi olla yhtä hyvin alaikäisellä nuorella kuin vaihdevuosi-ikäisellä naisella. Tuntemukset vaihtelevat epämiellyttävästä olosta kovaan kipuun, ja niiden voimakkuus voi aaltoilla myös samalla ihmisellä.

– Kipu voi ilmetä esimerkiksi paineen tai epämukavuuden tunteena. Istuessa se voi korostua välilihan ja istuinkyhmyjen alueella niin, että pitkässä palaverissa istuminen muuttuu kiemurteluksi. Osa liikuntaharrastuksista saattaa jäädä kivun vuoksi.

Oireilu voi liittyä kuukautiskiertoon, sillä kivut voivat koventua ovulaation tai kuukautisten aikaan. Joillakin kipuun saattaa liittyä myös virtsankarkailua.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.