Camilla jätti Charlesin kaatosateeseen – some jakautui: ”Välittää vain itsestään”
Kuningas Charles ja kuningatar Camilla ajautuivat Antiguassa ikävään tilanteeseen.

Vesisade pääsi yllättämään kuningas Charlesin pahemman kerran. Mirror -lehden mukaan Charles vierailee parhaillaan Antiguassa ja Barbudassa, jossa he osallistuivat maan itsenäisyysparaatiin. Kesken kaiken taivaalta alkoi sataa roimasti vettä.
Kuningatar Camilla viittoili avustajilleen, että hän tarvitsee sateenvarjon, ja hänelle toimitettiin sellainen pikaisesti. Varjon saatuaan Camilla kuitenkin suuntasi katettuun katsomoon paikalleen. Charlesille kävi huonompi tuuri, sillä hänen viittoiluistaan huolimatta henkilökunta ei tuonut hänelle sateenvarjoa.
Kuningas reagoi tilanteeseen huiskimalla ärhäkästi käsiään ja kyselemällä, missä hänen sateenvarjonsa on. Lopulta eräs työntekijä saapui pelastamaan päivän, ja Charles sai sateenvarjonsa. Tilaisuudessa otetuissa kuvissa nähdään kuitenkin jo selvästi kastunut Charles.
Tilanteesta kuvattu video on herättänyt
Tilanteesta kuvattu video on herättänyt hilpeyttä sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi X:ssä monia huvittaa se, miten kuningatar Camilla vaikuttaa vain hylkäävän puolisonsa vesisateeseen.
– Tämä video on vielä parempi. Charles katsoo epätoivoisena, kun Camilla vie varjon ja lähtee. Camilla ei katso edes taakseen, häntä ei kiinnosta. Hän tosiaan vain hylkäsi hänet, nauraa eräs.
– Katsokaa Charlesin yllättynyttä ilmettä, komppaa toinen.
Charles-parka hän joutui odottelemaan sateenvarjoa
– Charles-parka, hän joutui odottelemaan sateenvarjoa, kun Camilla hylkäsi hänet, vitsailee joku.
– Rakastan sitä, että Camilla vain lähtee menemään samalla, kun Charles kiukuttelee, kirjoitetaan somessa.
Toisaalta jotkut ovat sitä mieltä, että Camilla toimi tilanteessa väärin.
– Kuningas tai ei, en jättäisi syöpää sairastavaa aviomiestäni sateeseen, joku toteaa .
– Camilla välitti vain itsestään samalla, kun hänen aviomiehensä jäi kastumaan sateeseen. Jos hän todella rakastaisi miestään, hän olisi jakanut varjon, paasaa eräs.
Antiguan ja Barbudan lisäksi Charles ja Camilla ovat vierailleet muissakin Karibianmeren saarivaltioissa. Kaikki eivät ole olleet asiasta mielissään, sillä osana vierailua Britannian kolonialistinen historia ja muu ongelmallinen toiminta historiassa ovat nousseet osaksi julkista keskustelua.
Aiemmin uutisoitiin , että kuninkaan odotetaan seuraavan Britannian hallituksen ohjeistusta olla esittämättä virallista anteeksipyyntöä Britannian osallisuudesta transatlanttiseen orjakauppaan. Aftonbladetin mukaan virallinen anteeksipyyntö voisi johtaa korvausvaatimuksiin.



