Trumpin toive toteutui – Tuloksena turpasauna
Yhdysvalloissa äänestäjät ovat tehneet mielipiteensä Donald Trumpista harvinaisen selväksi, kirjoittaa AMNZ Uutisten ulkomaantoimittaja Jari Himanen.

Vanhan totuuden mukaan kannattaa varoa, mitä toivoo. Yhdysvalloissa Donald Trump saattaa jo katua puheitaan, sillä äänestäjät ovat välivaaleissa tehneet juuri niin kuin hän kampanjan aikana toivoi.
Kampanjoidessaan Trump pyysi toistuvasti ihmisiä äänestämään niin kuin hän olisi ehdolla – ja kaikesta päätellen amerikkalaiset tekivät juuri näin. Trump ja republikaanit ovat kärsimässä massiivisen, suorastaan nöyryyttävän tappion. Ja ennakkoon tämänvuotisten välivaalien piti olla senaatin asetelmien osalta republikaaneille edulliset. Toisin kävi – ja vielä murskaavalla tavalla.
Yhdysvaltain kansa on nyt tehnyt selväksi, mitä mieltä se on Trumpin toimista. Trumpin toinen virkakausi lähenee puoliväliä, mutta amerikkalaisten ongelmat ovat edelleen samat. Yhtäkään amerikkalaisten jokapäiväistä elämää koskevaa ongelmaa Trump ei ole ratkaissut. Ja amerikkalaisten tärkeimmät huolenaiheet koskevat omaa taloutta ja rahojen riittämistä, tietenkin.
Kaksi vuotta sitten amerikkalaiset syyttivät
Kaksi vuotta sitten amerikkalaiset syyttivät istuvaa hallintoa, eli demokraattien presidenttiä Joe Bidenia , korkeasta inflaatiosta ja hintojen jyrkästä noususta. Varapresidentti Kamala Harris sai maksaa tästä vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Mutta Trumpin voitto ei realisoitunut elinkustannusten laskuna. Polttoaineen hinta on edelleen amerikkalaisten näkökulmasta liian korkealla. Ruoasta joutuu edelleen maksamaan liikaa.
Jännä kyllä, myöskään Trumpin fiksaatio Valkoisen talon tanssisalista tai kampanjan loppuhuipennuksena kuullut kummat puheet Lincoln-monumentin heijastusaltaasta eivät vedonneet kansaan. Eikä pidä unohtaa, että Trump on ainutlaatuisen epäsuosittu.
Uutiskanava CBS Newsin mukaan ovensuukyselyissä Trumpin kannatus oli vaatimattomat 38 prosenttia, mikä on kirkkaasti heikompi kuin muiden presidenttien kannatus välivaalien ovensuukyselyissä. Seuraavaksi heikoin kannatus on George W. Bushin 43 prosenttia vuodelta 2006. Trump itse on jo ehtinyt sosiaaliseen mediaan muistuttamaan, ettei hän ollut ehdolla.
En ollut ehdolla
– En ollut ehdolla ja jos olisin ollut, olisimme saaneet murskavoiton! hän kirjoittaa.
Tietenkin Trump yrittää väistää vastuun, mutta hän antoi tukensa muun muassa Ken Paxtonille Texasin esivaalissa ja auttoi tätä lyömään istuvan senaattorin John Cornynin . Mikäli Cornyn olisi ollut republikaanien ehdokas, demokraattien James Talaricosta tuskin olisi tullut senaattoria.



