Sähkön hinta moninkertaistuu yhdessä yössä – alkoiko Suomessakin ”Dunkelflaute”?
Energiateollisuuden johtajan mukaan vasta pitkät pakkaset ovat todellinen koetinkivi.

Saksan ja Luxemburgin alueella nähtiin viime viikolla sähkön jyrkkä hinnannousu. Taustalla oli tuuli- ja aurinkovoiman vähäisyys. Saksassa tällainen pimeä ja tyyni sääjakso on saanut nimen ”Dunkelflaute”. Dunkelflaute nosti tukkusähkön hinnan Saksassa viime torstaina yli 300 euroon megawattitunnilta. Ylimmillään hinta kävi yli 500 eurossa megawattitunnilta.
Tämä vastaa yli 30 senttiä ja yli 50 senttiä kilowattitunnilta. Edeltävänä sunnuntaina tukkusähkön hinta oli Saksassa vain noin 13 eurossa megawattitunnilta. Nousu oli siten 24-kertainen. Suomessa on nyt nähtävissä vastaavaa, kun pörssisähkön hinta ponkaisee maanantaina. Se käy korkeimmillaan yli 50 sentissä kilowattitunnilta.
Onko Suomessakin varauduttava omaan ”dunkelflauteen”, Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä ?
Ainakin täällä on maanantaina pimeää
– Ainakin täällä on maanantaina pimeää ja aika tyyntä. Tuulivoimaennusteet ovat huomenna aika alhaisia, Leskelä toteaa.
Fingridin ennusteen mukaan tuulivoiman tuotanto laskee maanantaina aamun tuntien reilusta tuhannesta megawatista päivällä muutamaan sataan megawattiin.
– Tavallaan meillä on sama ilmiö kuin Saksassa, koska tuulivoiman osuus meidän tuotantokapasiteetistamme alkaa olla niin suuri. Se heiluttaa hintaa.
Poikkeuksellisen Suomen maanantain hintapiikistä tekee
Poikkeuksellisen Suomen maanantain hintapiikistä tekee se, että talven pakkaskausi ei ole vielä alkanut eikä sähkön kulutus ole erityisen suurta.
– Haastavampi olisi useita päiviä tai viikon kaksi jatkuva kylmyys. Tämä olisi tavallaan Suomen ”dunkelflaute”, Leskelä sanoo.
Sähkön kalleutta selittää maanantaina heikon tuulivoiman ohella se, että Olkiluodon kolmosreaktori on parhaillaan huoltoseisokissa.
– Se vaikuttaa, että sähkön hinta on niinkin korkea. Tämä on kuitenkin todennäköisesti vain lyhytaikainen tilanne, Leskelä sanoo.



