Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › TEKNOLOGIA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
TEKNOLOGIA · TURVALLISUUS

Pakastealtaat paljastivat laitteiden internetin heikon kohdan

Verkkohyökkäys kauppojen kylmälaitteisiin nostaa esille tietoturvan perusteet, joita yhteiskunnalla ei ole enää varaa olla huomioimatta.

Pakastealtaat paljastivat laitteiden internetin heikon kohdan
Kuva: Lehtikuva / AMNZ Kuvatoimitus

Tietoturvan perusteet ovat yksinkertaiset: Lähes jokainen luistaa jossain kohtaa näistä vaatimuksista, ja silloin järjestelmään aukeaa aukko. Viimeisin aukko ammottaa eurooppalaisten ruokakauppojen pakastealtaissa. Eilen uutisoitiin , että K-kauppojen kylmälaitteissa havaittiin maanantain vastaisena yönä lämpötilahäiriöitä.

Aiemmin vastaavanlaisia ongelmia on ollut muun muassa Alankomaissa, Irlannissa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Virossa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan ruokaa on jouduttu hävittämään miljoonien eurojen arvosta. Vielä on liian aikaista arvioida, miten hakkerit onnistuivat murtautumaan kylmälaitteisiin. Aukko kuitenkin löytyi, ja sitä käytettiin hyväksi.

Tietoturvayhtiö Clarotyn tutkimusryhmä julkaisi elokuussa raportin , jossa listattiin useita vakavia tietoturva-aukkoja Danfossin järjestelmistä. Raportissa todettiin, että pahimmillaan haavoittuvuudet mahdollistavat koko kirjautumisen ohittamisen ja laitteen ottamisen etähallintaan.

Claroty oli kertonut löydöksistään Danfossille

Claroty oli kertonut löydöksistään Danfossille ennen raportin julkaisua, ja tanskalaisyhtiö oli julkistanut päivityksen laitteilleen. Kaikki kaupat eivät olleet ehtineet ajaa päivityksiä. Belgialaisen kylmäjärjestelmätoimittaja Sabcobelin toimitusjohtaja Stephan Moelans on myöntänyt, että laitteiden päivittämisessä on ollut haasteita. Monet laitteista ovat olleet niin vanhoja malleja, ettei niihin ole ollut mahdollista asentaa ohjelmistopäivitystä.

– Monessa tapauksessa ei vaan olla tajuttu, että hei, meilläkin on näitä järjestelmiä käytössä , Hyppönen toteaa.

Sama järjestelmä voi toimia eri nimellä, tai sen koko olemassaolo on voinut jäädä piiloon erilaisten välikäsien alle. Yritykset fuusioituvat, jolloin järjestelmiä yhdistellään ja ennen internetistä irti ollut järjestelmä voikin yhtäkkiä olla kiinni verkossa. Muun muassa näistä syistä kylmälaitteisiin kohdistuneet verkkohyökkäykset ovat jatkuneet useiden viikkojen ajan.

Suomessa vahingot näyttävät jäävän vähäisiksi

Suomessa vahingot näyttävät jäävän vähäisiksi, mikä viittaa siihen, että järjestelmistä löytyneet aukot alkavat olla paikattuja. Tietoturvan kunnossa pitäminen alkaa kuitenkin olla päivä päivältä vaikeampaa. Tietoturvapiireissä viime kuu sai nimekseen musta lokakuu .

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.