Melania Trump loisti poissaolollaan – somekäyttäytyminen herätti huomion
Melania Trump loisti jälleen poissaolollaan.

Presidentti Donald Trumpin välivaalien valvojaistilaisuudesta puuttui Daily Mailin mukaan tärkeä henkilö. Lehden tietojen mukaan Melania Trump ei saapunut paikalle Valkoisessa talossa järjestettyyn tilaisuuteen, jossa seurattiin edustajainhuoneen ja senaatin vaalien etenemistä.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Melania Trumpin poissaolo kiinnittää huomiota. Syyskuussa Donald Trump matkasi Irlantiin ilman vaimoaan, koska tämä ei halunnut lähteä seitsemän tunnin lentomatkalle. Melania Trump ei ole liiemmin osallistunut miehensä viimeaikaisiin vaalikampanjakiertueisiinkaan.
Halloweenin yhteydessä Melania Trump nähtiin puolisonsa rinnalla, kun he jakoivat Valkoisella talolla karkkia lapsille. Tällöinkin huomio kiinnittyi kiusalliseen tunnelmaan kaksikon välillä.



