Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › KOTIMAA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
KOTIMAA

Hirmuhallitsijan piti tähdittää seminaaria Helsingissä – Pekka hämmästyi kuullessaan, että hänkin oli osallistumassa

Aalto-yliopistolla piti järjestää seminaari, jonka tähtiosallistujaksi mainostettiin hirmuteoista kuolemaan tuomittua ex-hallitsijaa.

Hirmuhallitsijan piti tähdittää seminaaria Helsingissä – Pekka hämmästyi kuullessaan, että hänkin oli osallistumassa
Kuva: STT-Lehtikuva / Arkisto

Helsingissä oli tarkoitus järjestää maanantaina seminaari, jonka tähtiosallistujaksi mainostettiin hirmuteoista tuomittua Bangladeshin ex-pääministeri Sheikh Hasinaa . Hasinan piti mainoksen mukaan osallistua Aalto-yliopiston tiloissa järjestettävään tilaisuuteen etäyhteydellä. Osallistujiksi mainostettiin myös suomalaisia henkilöitä, jotka olivat kieltäytyneet kutsusta.

Aalto-yliopiston mukaan seminaaria varten oli varattu tila. Yliopiston mukaan varauksessa oli annettu vääriä tietoja. Yliopisto perui varauksen. Helsingin yliopiston tutkija Pekka Tuominen kertoo hämmästyneensä maanantaina kuullessaan seminaarimainoksesta, jossa hän komeili nimellään ja kasvoillaan.

Tuominen sanoo, että hänelle oli aiemmin tullut kutsu tilaisuuteen. Hän oli kieltäytynyt kutsusta aikataulusyistä eikä ollut tutustunut seminaariin tai sen osallistujiin tarkemmin. Hänen tietoonsa ei ollut tullut sekään, että Sheikh Hasinan oli määrä osallistua seminaariin. Tuominen oli luullut, että asia oli jäänyt siihen, mutta maanantaina hän sai runsaasti viestejä, joissa mainosta ihmeteltiin. Hän ihmettelee asiaa itsekin.

Sekoilulta enemmän vaikuttaa Tuominen sanoo

– Sekoilulta enemmän vaikuttaa, Tuominen sanoo.

Mainoksessa osallistujaksi mainittiin virheellisesti myös Helsingin kaupunginvaltuutettu Elina Kauppila (vas). Myös hän kertoi Facebookissa, että oli kieltäytynyt kutsusta.

– En tietenkään ole osallistumassa – enkä missään vaiheessa ollut osallistumassa – tähän tapahtumaan, hän kirjoitti.

Seminaarin mainos nostatti sosiaalisessa mediassa

Seminaarin mainos nostatti sosiaalisessa mediassa kysymyksiä siitä, miksi yliopisto tarjosi tilat tilaisuudelle, jota tähdittää hirmuteoista tuomittu henkilö.

– Kysymys kuuluukin enää, miksi Aalto-yliopiston tiloissa on tapahtuma, jossa ohjelman mukaan puhuu ihmisoikeusrikkomuksista tuomittu Bangladeshin entinen pääministeri, Elina Kauppila kysyi.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.