Maanantai 02.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › ULKOMAAT
← TAKAISIN ETUSIVULLE
ULKOMAAT

Ex-liittolaiselta hurjaa puhetta: Trump harkitsee ydiniskua

Fox Newsin entinen juontaja on sittemmin kääntänyt selkänsä Donald Trumpille.

Ex-liittolaiselta hurjaa puhetta: Trump harkitsee ydiniskua
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Helsinki

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin entinen liittolainen Tucker Carlson esittää hurjia väitteitä viestipalvelu X:ssä.

– Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun painostuksen alla Trumpin hallinto saattaa muutaman päivän sisällä käynnistää ydiniskun Iraniin, Fox Newsin entisenä juontajana tunnettu Carlson kirjoittaa.

Hänen mukaansa kohde olisi syvälle vuoren sisään rakennettu Pickaxe Mountain -ydinlaitos Iranin keskiosassa.

Ensimmäisen ydinaseiskun jälkeen kolmas maailmansota

– Ensimmäisen ydinaseiskun jälkeen kolmas maailmansota on väistämätön. Tuosta sodasta tulisi lyhyt ja lopullinen, hän kirjoittaa .

Kovista kirjoituksista huolimatta Carlson kuitenkin myöntää Trumpin epäröivän mainitun kaltaisen iskun tekemistä. Päätös ydinaseiden käytöstä saattaa kuitenkin olla edessä jo tällä viikolla, ex-liittolaisen mukaan 7. marraskuuta eli viikonloppuun mennessä. Carlsonin väitteille ei ole esitetty mitään virallisia todisteita. Kyse ei myöskään ensimmäisestä kerrasta kun hän avaa sanaisen arkkunsa.

Jännitteet Lähi-idässä ovat kuitenkin jälleen kiristyneet viime aikoina. Viikonloppuna Trump toisti uhkauksensa uusista iskuista Irania vastaan. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen on ehkä ”annettava moukarista” Teheranille myöhemmin määrittelemättömänä ajankohtana. Trump kertoi myös käyneensä Israelin pääministeri Netanjahun kanssa viikonloppuna ”erittäin hyvän keskustelun” Iranin sodasta.

Lauantaina uutiskanava CNN puolestaan kysyi

Lauantaina uutiskanava CNN puolestaan kysyi Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubiolta , onko Trumpin hallinnolla jonkinlainen aikataulu neuvottelujen edistymiselle ennen mahdollista sotilaallisten toimien jatkamista.

– En tiedä, onko olemassa mitään aikataulua. On presidentin tehtävänä tehdä päätökset tällaisissa asioissa, hän vastasi.

Rubion mukaan pyrkimys on ratkaista ongelmat diplomaattisesti ja rauhanomaisesti mutta hän korosti, ettei mikään diplomaattinen ratkaisu saa vaarantaa Yhdysvaltojen kansallista turvallisuutta tai jättää huomioimatta sen keskeisiä huolenaiheita, erityisesti Iranin ydinohjelmaan liittyen.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.