Donald Trump iski silmänsä Suomen maaperään – Tällaisen riskin Suomi ottaa, tutkija sanoo
Tutkija Sari Arho Havrén näkee epätodennäköisenä Kiinan suoran reaktion Suomen ja Yhdysvaltain väliseen mineraalisopimukseen.

Yhdysvaltain ja Suomen solmima mineraaliyhteistyösopimus sisältää todellisia mahdollisuuksia Suomelle mutta myös kolme konkreettista uhkaa. Näin arvioi Business Finlandin vanhempi neuvonantaja ja Rusi-ajatuspajan jäsen, tutkija Sari Arho Havrén AMNZ Uutisille.
Viime viikon torstaina uutisoitiin , että Suomi tiivistää entisestään teknologista ja kriittisiin mineraaleihin liittyvää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Sopimus julkistettiin, kun ulkoministeri Elina Valtonen (kok) tapasi kollegansa, Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion Washington DC:ssä.
AMNZ Uutiset uutisoi jo helmikuussa , että presidentti Donald Trump on kiinnostunut Suomen maaperässä olevista kriittisistä mineraaleista ja niiden hyödyntämisestä. Tuolloin Trumpin hallinto pyysi Suomelta tietoja mineraalivarannoista, ja keskustelut mineraalien hyödyntämisestä alkoivat.
Ulkoministeriön tiedotteen mukaan nyt allekirjoitettu
Ulkoministeriön tiedotteen mukaan nyt allekirjoitettu puiteasiakirja vahvistaa muun muassa edellytyksiä yhdysvaltalaisinvestoinneille Suomeen mineraalien prosessointi- ja jalostuskapasiteettiin, joille on merkittävä tarve kansainvälisesti. Arho Havrénin mukaan Yhdysvallat etsii nyt jalostuskapasiteettia Kiinan ulkopuolelta, ja Suomella on malmia, prosessiosaamista ja vakaa toimintaympäristö.
– Yhdysvaltojen vastaavissa puitesopimuksissa on luvattu hankkeille lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja pitkiä ostosopimuksia, ja muutamissa myös minimihintamekanismeja, Arho Havrén kirjoittaa AMNZ Uutisille toimittamassaan arviossa.
– Nämä ratkaisevat juuri sen ongelman, joka on tähän asti kaatanut länsimaisia jalostushankkeita: Kiina hinnoittelee markkinoille pääsyn, mikä tekee uusista hankkeista kannattamattomia.
Uhkia sopimuksessa Arho Havrén näkee
Uhkia sopimuksessa Arho Havrén näkee kolme.
– Ensimmäinen on se, että Suomesta tulee raaka-aineen ja puolijalosteen toimittaja, ja arvonlisä valuu muualle.
Toinen uhka on tutkijan mukaan sopimuksen EU-ulottuvuus.
– Kauppapolitiikka on unionin toimivaltaa, ja EU:lla on jo oma mineraalikumppanuutensa Yhdysvaltojen kanssa, mutta sen tärkeimmät osat, kuten mahdolliset minimihinnat, ovat vielä neuvoteltavina. Suomen kahdenvälisen kehyksen pitää sopia tähän eurooppalaiseen kokonaisuuteen, Arho Havrén kirjoittaa.
Kolmas uhka on poliittinen ennustettavuus.
– Yhdysvaltojen sitoumukset ovat aiejulistustasolla, kun taas kaivoshankkeet elävät vuosikymmeniä. Kiina ei hallitse vain mineraaleja vaan myös jalostusosaamista, ja se on rajoittanut juuri sen vientiä, Arho Havrén arvioi.
– Laajimmat rajoitukset ovat nyt tauolla, mutta tauko päättyy marraskuussa. Siksi Suomen oma prosessiteknologia on tässä yhteistyössä yhtä tärkeää kuin malmivarat.



