Anna Kortelainen asui miehensä kanssa vuosikausia erillään – yksi syy sai muuttamaan yhteen
Kirjailija Anna Kortelainen muutti vuosien seurustelun jälkeen yhteen miesystävänsä Axa Sorjasen kanssa.
Elämäni numeroina -juttusarjassa haastateltavat kertovat elämästään tärkeiden numeroiden kautta. Asuin yli 20 vuotta Helsingin Kalliossa, mutta nyt olen lähtenyt sieltä. Muutimme saman katon alle runsas vuosi sitten miesystäväni Axa Sorjasen kanssa, kun ostimme Roihuvuoresta yhteisen asunnon. Pakko todeta, että tämä on hirveän kiva kaupunginosa. Tunnen naapurit, eikä täällä ole keskikaupungin hälinää.
Seurustelimme mieheni kanssa vuosikausia, ennen kuin muutimme yhteen. Olemme kumpikin itsenäisiä sieluja, eikä meillä ollut välitöntä tarvetta pistää hynttyitä yhteen. Vähitellen huomasimme, että toista on koko ajan ikävä. Yhdessä asuminen on ollut yllättävän helppoa, hetkeäkään en ole katunut. Meillä on niin hauskaa yhdessä, että ehkä olisimme voineet tehdä tämän muuvin jo aiemmin! Rakkaus on parasta.
Kun kävelen kotoani työhuoneelleni, askeleita kertyy edestakaisin 4 216. On ihanaa, että voin joka päivä kävellä työhuoneelleni metsän halki. Matkan varrella on alakoulu, ja liikutun, kun näen pieniä lapsia siellä pihalla touhuamassa. Meissä kaikissa on edelleen se sama koululainen, joka hyppäsi välitunnilla hyppynarua tai twistiä.
Muistan vieläkin hyvän koulumatkan fiiliksen
Muistan vieläkin hyvän koulumatkan fiiliksen, kun selässä oli uusi reppu ja siellä sisällä uusi penaali. Ja sen, että tänään opin jotain uutta. Se on työni luonne vieläkin. Siksi tämä reitti on minulle hirveän tärkeä, ja rakastan näitä askelia, jotka saan ottaa. Tutustuin Liisaan ja Mariaan kesällä 1975. Olimme seitsemänvuotiaita, ja kummatkin ovat yhä hyviä ystäviäni, yli 50 vuoden jälkeen.
En näe heitä kovin usein, sillä asumme kaikki eri kaupungeissa. Juttu kuitenkin aina jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Meillä on aina kauheasti puhuttavaa. Joskus höpöttelemme kuin pienet tytöt, toisinaan puhumme halki vaikka mitkä elämän asiat.
Vanhat ystävät ovat ainutlaatuisia, olemme kuin täsmälleen samanikäisiä siskoksia. On todella arvokasta, että olemme tunteneet toistemme lapsuudenperheet ja vanhemmat, sillä meidän kaikkien kolmen vanhemmat ovat jo menehtyneet. Lapsuudenystävät ovat sisarusten lisäksi niitä ainoita ihmisiä, jotka ymmärtävät taustani täysin. Liisa ja Maria ovat aina vain puhelun tai kahvittelun päässä.
Minusta tuli äiti 30-vuotiaana
Minusta tuli äiti 30-vuotiaana. Se oli mullistavaa: oli elämä sitä ennen ja on elämä sen jälkeen. Äitiys on ollut hauskinta, antoisinta ja mielenkiintoisinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut.
Minulla on yksi tytär. En aina muista omaa ikääni, mutta muistan, että tyttäreni on minua 30 vuotta nuorempi. Hän on mahtava persoona. Olen identiteetiltäni yhden lapsen äiti. Siksi en ole harmissani siitä, että en ole saanut enempää lapsia.
Olemme tyttäreni kanssa joissain asioissa varsin symbioottisia, sillä asuimme niin pitkään kahdestaan. Tyttäreni elää etenkin nyt kiinnostavaa, nopeasti muuttuvaa elämänvaihetta. Vaikka pikkulapsiaika oli ihanaa, aikuisuus lapsen kanssa vasta onkin mahtavaa. Näkymät tulevaisuuteen ovat ihan erilaiset, kun sitä katsoo oman lapsen kautta. On valtava etuoikeus miettiä, mitä kaikkia hyviä asioita on vielä tulossa.
Suurin osa teoksistani on tietokirjoja, mutta toistakymmentä vuotta olen kirjoittanut myös fiktiota. Olen kirjoittanut viisi romaania. Olen onnekas, sillä olen saanut kirjoittaa aika vapaasti äitiyslomastani lähtien siitä, mikä minua kiinnostaa. Jokainen kirja on mahtava seikkailu.
