Teemu Laajasalon kolumni: Kuolema koukuttaa

Verkossa seurataan rappiostriimaajia, joiden päihtymyksestä ja nöyryytyksestä on tullut viihdettä. Katsojat maksavat siitä, että jotain yhä järkyttävämpää tapahtuisi. Aikaamme kuuluvat myös kiinnostus epätasaisiin kamppailuotteluihin, onnettomuuspaikkojen kuvaamiseen ja tosirikosdokumentteihin. Amerikassa vaaditaan teloitusten suoratoistoa.

Kuolemaa ja kärsimystä näkyy enemmän kuin koskaan. Olemme nähneet sodista, onnettomuuksista ja väkivallasta enemmän kuvia kuin osaamme käsitellä. Silti haluamme lisää. Ja olemme valmiita maksamaan siitä.

Kaksituhatta vuotta sitten roomalaiset kokoontuivat Colosseumille katsomaan ihmisten taistelua, joskus kuolemaan asti. Pidämme sitä raakalaismaisena. Ihmisluonto on kuitenkin muuttunut vähemmän kuin keinot tyydyttää uteliaisuutta.

Kuolema ja kuolemanriski kiehtovat ihmistä

Kuolema ja kuolemanriski kiehtovat ihmistä. Kuolema on elämän ainoa varma asia, josta kukaan elävä ei voi kertoa omakohtaista kokemusta. Raja, jonka taakse emme näe. Kuolemassa ihminen kohtaa sen, mitä ei voi hallita ja minkä edessä saavutukset menettävät merkityksensä.

Toisen kärsimystä katsellessamme yritämme hallita omaa kuolemanpelkoamme. Ruudun ääressä olemme turvassa. Kauheudet tapahtuvat toiselle, ja lähetyksen voi sulkea. Kiinnostus kärsimykseen ei ole kuitenkaan vain julmuutta tai tirkistelyä. Siinä on myös väärään suuntaan kääntynyt kaipaus kohdata jotakin todellista.

Elämme maailmassa, jossa kaikkea voi muokata ja lavastaa. Sosiaalinen media näyttää valittuja hetkiä, tekoäly keksittyjä tapahtumia. Kärsimys ja kuolema rikkovat tämän maailman. Niissä on jotain lopullista, jota ei voi peruuttaa. Kuolemaa katsellessaan ihminen etsii jotain, mikä ei ole näyteltyä.

Hautakivessä on nimi ja kaksi

Hautakivessä on nimi ja kaksi vuosilukua. Niiden väliin mahtuu elämä. Ihminen, jota joku edelleen kaipaa. Jokainen hauta muistuttaa myös siitä, että kerran mekin kuolemme. Pyhäinpäivä vastaa samaan kaipaukseen, joka vetää meitä kärsimyksen äärelle. Se kutsuu kohtaamaan jotain todellista tekemättä kuolemasta viihdettä tai ihmisestä katseltavaa.

Pyhäinpäivän kynttilä ei poista surua. Sen liekki kuitenkin kertoo, ettei pimeys ole kaikki. Toivo ei ole ihmisen oma saavutus vaan lahja sieltä, minne katseemme ei yllä: lupaus rakkaudesta, joka kantaa kuoleman yli. Kirjoittaja on Helsingin hiippakunnan piispa.