Podcast: Sauli Koskinen kävi kauneusleikkauksessa – pian peiliin ilmestyi hurja näky
Koskinen kertoo parantuneensa operaatiosta hyvin.

Tosi-tv-tähti Sauli Koskinen kertoo The Real Guys -podcastissaan käyneensä silmäluomileikkauksessa reilut kolme viikkoa sitten.
– Ei ole ilme sinänsä muuttunut. Sentti lähti kuule nahkaa molemmista silmistä. Mieti, sentti. On mulla kuule sellaiset esiriput olleet tuossa, Koskinen kertoo podcastissa.
Juontajakollega Sergey Hilman kysyy, jännittikö toimenpide Koskista. Hän myöntää jännittäneensä. Koskinen kertoo myös, että aikoo tehdä someen videon operaation parantumisvaiheista.
Sä näytät nyt niin hyvältä
– Sä näytät nyt niin hyvältä! Hilman kehuu.
Silmäluomet olivat turvoksissa leikkausta seuranneena aamuna. Pahin turvotus lähti neljässä päivässä.
– Se oli paha, että kaksi ekaa yötä joutui silleen nukkumaan vähän kuin istualleen, ettei tule painetta. Piti olla tosi varovainen, ettei saanut kenkiäkään laittaa jalkaan silleen, että olisi katsonut alaspäin.
Yritin pitää mahdollisimman paljon päätä
– Yritin pitää mahdollisimman paljon päätä pystyssä, ja kahden tunnin välein pidin siinä kylmää.
Koskinen kertoo aiheuttaneensa vahingossa toiseen silmään verenvuotoa.
– En tiedä, mitä tein. Olin lähdössä Nuuksioon eräilemään, ja sitten jotain sohlasin himassa siihen toiseen silmään. Mullahan tuli musta silmä.
– Ne oli niin parantuneet, ja olin silleen, että voi perkeleen perkele. Sehän oli ihan musta.
Koskinen sanoo, ettei hänellä ollut leikkauksen jälkeen kipuja. Arpien paranemisessa kestää 2–3 kuukautta, minkä jälkeen ne ovat parantuneet.
– Oon tosi tyytyväinen ja voin suositella.
■ Silmäluomileikkaus eli blepharoplastia on yleinen plastiikkakirurginen toimenpide, jonka avulla voidaan vähentää raskaiden yläluomien aiheuttamaa toiminnallista haittaa. ■ Silmäluomileikkausten avulla voidaan poistaa roikkuvaa ihoa, silmäluomissa olevaa ylimääräistä rasvaa, poistaa häiritsevät silmäpussit sekä kiristää alaluomien löysää ihoa.



