Lopullinen ennuste: Näin USA:n vaaleissa käy
Kisa senaatin hallinnasta voi olla todella pienestä kiinni.

Yhdysvaltain tiistain välivaaleissa demokraatit ovat Accuscoren ennustemallin suosikkeja kongressin molemmissa kamareissa. Senaatin hallinta on silti selvästi tiukempi kisa kuin edustajainhuoneen enemmistö. Ennuste perustuu yksittäisiin mielipidemittauksiin, osavaltioiden ja vaalipiirien vaalihistoriaan, ehdokkaiden aikaisempaan menestykseen sekä rajattuun ennustemarkkinatietoon.
Senaatissa ennuste näyttää demokraateille 52 paikkaa ja republikaaneille 48 paikkaa. Nykyisin republikaanit pitävät senaatin hallintaa 53 paikallaan. Näiden lukujen valossa todennäköisyys demokraattien hallinnalle vaalien jälkeen senaatissa on 70 prosenttia.
Senaatissa demokraattien kanssa toimivat riippumattomat Bernie Sanders ja Angus King lasketaan demokraattiryhmän paikkalukuun. Sen vuoksi demokraattien mahdollisuus hallita senaattia on suurempi kuin mahdollisuus olla muodollisesti suurin puolue. Republikaanit voivat pitää hallinnan 50 paikalla varapresidentin ratkaisevan äänen ansiosta.
Jos demokraatit säilyttävät kaikki nykyiset
Jos demokraatit säilyttävät kaikki nykyiset paikkansa, heillä on 47 paikkaa. Pohjois-Carolinassa demokraattiehdokas Roy Cooper näyttää nostavan paikkamäärän 48:aan. Ennusteessa seuraavaksi todennäköisin senaattori on Alaskan Mary Peltola . Tosin viime päivien syytökset demokraatteja kohtaan, että he olisivat tahallaan rekrytoineet täyte-ehdokkaaksi republikaaniehdokkaan kaiman, saattavat horjuttaa Peltolan asemaa.
Demokraattien olisi voitettava kolme neljästä seuraavaksi todennäköisimmästä osavaltiosta saavuttaakseen 51 paikkaa. Texasissa demokraattiehdokas on valittu edellisen kerran senaattiin vuonna 1988. Nyt tiukan kisan ennusteessa demokraatti James Talarico on edellä republikaanien ehdokas Ken Paxtonia ja voi tehdä historiaa nousemalla senaattiin ensimmäisenä demokraattina 38 vuoteen.
Iowa ja Kansas tarjoavat vaihtoehtoisia reittejä demokraattien voittoon senaatissa, jos he eivät pääse kolmeen Texasissa, Alaskassa, Ohiossa tai Mainessa. Michigan on keskeinen puolustettava paikka. Sen menettäminen edellyttäisi yhtä lisävoittoa muualla, mutta Abdul El-Sayed , joka olisi valituksi tullessaan ensimmäinen muslimi senaatissa, näyttää ennusteessa olevan selkeässä johdossa.
Edustajainhuoneen demokraateille ennustetaan 238 paikkaa
Edustajainhuoneen demokraateille ennustetaan 238 paikkaa ja republikaaneille 197. Simulaation perusteella valta vaihtuu edustajainhuoneessa 84 prosentin todennäköisyydellä. Ennusteen 80 prosentin vaihteluväli on laaja, koska kaikista vaalipiireistä ei ole mielipidemittaustietoja saatavilla ja ennustemarkkinoilla osassa vaalipiireissä ei ole kovinkaan paljoa rahaa ehdokkaiden puolesta laitettu peliin.
Nykyisin republikaaneilla on niukka enemmistö 218 paikan myötä. He tarvitsevat selkeän siirtymän valtakunnallisessa kannatuksessa, jotta säilyttävät suurimman puolueen statuksen. Ennusteen valossa tämä ei näytä todennäköiseltä.
Kongressin lisäksi vaalissa valitaan tuhansia muita henkilöitä erilaisiin luottamustehtäviin osavaltioissa, kaupungeissa ja kunnissa. Kiinnostavimmat näistä ovat yleensä osavaltioiden kuvernöörien kisat ja suurten kaupunkien kaupunginjohtajien vaalit. Alla on listattu muutamat tiukimmat kuvernöörien vaalit ja niiden ennusteet.
Georgiassa ja Vermontissa kummallakaan ehdokkaalla ei ole selvää etua. Vermontissa mielipidemittausten välinen erimielisyys on suuri. Phil Scottin henkilökohtainen kannatushistoria, uusimmat kyselyt ja markkinahinnat antavat hyvin ristiriitaisia signaaleja. Ennustemarkkinassa hän on kuitenkin selkeä 76 prosentin suosikki.
Nevadassa ja Ohiossa demokraatit ovat suosikkeja kuvernööreiksi, kun taas Texasissa ja Kansasissa etu on republikaaneilla.



