Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › KOTIMAA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
KOTIMAA

150 000 euron päiväkodin piharemontti maksoikin yli 700 000 euroa

Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmen mukaan hankkeet harvoin toteutuvat alkuperäisen kustannusarvion mukaisesti.

150 000 euron päiväkodin piharemontti maksoikin yli 700 000 euroa
Kuva: Lehtikuva / Kuvatoimitus

Ylöjärveläisen päiväkodin piha-alueen rakennustyöt paisuivat alkuperäisestä kustannusarviosta lähes viisinkertaisiksi, kertoo Aamulehti . Vahannassa sijaitsevan päiväkodin pihahankkeeseen oli varattu 150 000 euroa, mutta kustannukset nousivat lopulta 705 000 euroon. Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmen mukaan kustannuksia kasvattivat erityisesti rakennuspaikan pohjaolosuhteet, sillä toteutunut paikka oli neljästä vaihtoehdosta kallein.

Kaksi vaihtoehtoa hylättiin päiväkodin ja koulun toiminnallisuuteen liittyvien tarpeiden vuoksi, ja maakuntamuseo sulki pois kolmannen vaihtoehdon. Nurmen mukaan muilla sijoituspaikoilla kustannukset olisivat jääneet huomattavasti pienemmiksi. Vastaava hanke maksaa tyypillisesti enintään noin 300 000 euroa.

Nurmi pitää ylitystä poikkeuksellisena. Hän kuitenkin huomauttaa, että hankkeiden lopulliset kustannukset selviävät usein vasta suunnittelun ja kilpailutuksen edetessä. Vahannan päiväkodin lisäkustannuksiin siirrettiin määrärahaa toiselta hankkeelta. Päätöksen teki tekninen lautakunta, jonka puheenjohtaja Elina Sieppi (kesk) pitää myös ylitystä poikkeuksellisen suurena. Hänen mukaansa vastaavaa ei ole nähty vuosiin.

Määrärahan siirto kuitenkin hyväksyttiin, sillä Siepin mukaan muita vaihtoehtoja ei käytännössä ollut.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.