Hetki Donald ja Melania Trumpin välillä jakoi mielipiteet – halloween-tilaisuus sai ”kiusallisen” käänteen
Donald Trump juhli halloweenia useampana päivänä.

Yhdysvalloissa halloween on tunnetusti suuri juhla, ja myös presidentti Donald Trump juhli sitä hulppeissa merkeissä. Juhlamenot alkoivat jo ennakkoon, kun presidentti ja hänen puolisonsa Melania Trump ottivat Valkoisella talolla vastaan karkki vai keppos -kiertäjiä torstaina. Kaksikko edusti hilpeän oloisesti ja jakeli karkkia naamiaisasuihin sonnustautuneille lapsille.
Useat lehdet, kuten AOL ja International Business Times , äkkäsivät karkinjakelutilaisuudessa erikoisen hetken pariskunnan välillä. Juuri ennen pariskunnan poistumista Donald Trump ojensi kätensä vaimoaan kohti, esimerkiksi Daily Expressin mukaan yrittäen ottaa tätä kädestä kiinni. Melania Trump tarttui käteen vain sormensa päillä, ja kontakti kesti hyvin pienen hetken. Joidenkin tulkintojen mukaan Melania Trump vaikutti välttelevän käteen tarttumista tarkoituksella.
Tilannetta on analysoitu sosiaalisessa mediassa intensiivisesti. Osa on myös sitä mieltä, että heidän tekemisiään analysoidaan liiankin tarkasti.
Kaikki mitä he tekevät
– Kaikki, mitä he tekevät, on kiusallista, joku toteaa .
– Hän liikkuu robottimaisesti, toinen pohtii.
– Minusta näyttää siltä, että Trump tarjoaa kätensä, Melania tarttuu siihen ja Trump itse vetää kätensä pois näyttääkseen jollekulle peukkuja, arvioidaan somessa.
Valkoisen talon halloween-tilaisuus
Valkoisen talon halloween-tilaisuus ei ollut ainoa, jossa Donald Trump edusti. Varsinaisena juhlapäivänä eli 31. lokakuuta juhlittiin nimittäin Trumpien kodin, Mar-A-Lagon, golfklubilla Floridassa. Teemana oli New York Times -lehden mukaan viidakko. Tosin Trump itse ei ollut pukeutunut teeman mukaisesti. Hän oli pukeutunut Donald Trumpiksi.
– Kaikki käyttivät paljon aikaa ja rahaa (asuihin). Siis rikkaat ihmiset. He käyttivät jopa yhdeksän tuntia valmistautumiseen. Minulla oli vain kymmenen minuuttia aikaa, joten pukeuduin Donald Trumpiksi, hän kertoi New York Timesin mukaan.
Juhlissa Trump oli lehden mukaan hehkuttanut varakkaita vieraitaan useampaankin otteeseen.
– Katsokaa rikkaita vieraitani. He käyttivät valmistautumiseen koko päivän. Katsokaa heitä, hän kertoi lehdistölle juhlien yhteydessä.



