Kenialaisten käytös Ruotsin juoksijaa kohtaan ällistyttää – ”Tyypillistä”
Ruotsin suurmies lannisti vastustajansa täysin.

Ruotsin Andreas Almgren oli lyönyt vastustajansa jo ennen starttipistoolin pamahdusta New Yorkin maratonilla, AMNZ Uutisten yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare arvioi. Almgren voitti kilpailun ajalla 2.06.01, vaikka kyseessä oli hänen uransa ensimmäinen maraton. Bryggare epäilee, että kenialaiset ja muut kisan kärkinimet olivat säikähtäneet ruotsalaistähden vauhtia syyskuun MM-puolimaratonilla. Almgren voitti tuolloin kultaa.
– Kun katsoin haastatteluja, kenialaisilla oli todellakin pelko perseessä. Almgrenilla oli selkeä henkinen yliote. Hän hallitsi kisaa täysin, asiantuntija sanoo.
– Kenialaisilla ei ollut mitään yhteistä taktiikkaa. Tyypillistä. Heidänhän pitäisi sopia jotain silloin kun on tällainen tilanne.
Kilpailun alku edettiin rauhallista vauhtia
Kilpailun alku edettiin rauhallista vauhtia, ja lopussa lyhyempiä matkoja juossut Almgren karisti muut kannoiltaan. Bryggare ihmettelee, miksi vauhtia ei pidetty enempää, kun ruotsalaisen vahvuudet tiedettiin.
– Siellä ajateltiin, että ei me nyt Almgrenille vedetä mitään. Almgren taas ajatteli, että älkää sitten vetäkö. Tällä vauhdilla tämä on minulle kiva kisa, Bryggare kuvailee.
Asiantuntijalle voittaja ei ollut minkäänlainen yllätys.
Hänhän oli aivan selkeä ennakkosuosikki
– Hänhän oli aivan selkeä ennakkosuosikki. Kenialaiset sanoivat sen jo ennen kisaa ihan rehellisesti. He eivät halunneet paineita, vaan sanoivat, että Almgren on kovassa kunnossa ja suosikki.
Almgren on poikkeuksellinen juoksija, sillä hän kilpaili uransa alussa 400 metrillä ja on edennyt askel askeleelta pidemmille matkoille. Hänellä on nuorten MM-kisoista pronssimitali 800 metriltä.
– Pidän häntä tällä hetkellä miesjuoksijoista maailman täydellisimpänä kestävyysjuoksijana. Suorituskyvyn laajuus on niin valtava, Bryggare kehuu.
– Suomessa ulvottaisiin, jos joku vetää kasilla 1.45 aikoja. Almgren totesi, että se on liian hidasta hänelle, asiantuntija lisää.
Bryggare povaa, että Almgren voisi juosta Los Angelesin olympialaisissa 2028 aikatauluista riippuen sekä 10 000 metriä että maratonin.



