Hätkähdyttävä tieto Kalle Rovanperän palkasta – tällainen on uusi sopimus
Kalle Rovanperän tuoreessa kontrahdissa on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hän ei hylkää rata-autoilua.

Kaksinkertainen rallikuljettajien maailmanmestari Kalle Rovanperä palaa MM-sarjaan Toyotan osa-aikaisena kuljettajana ensi kaudella. Manageri Timo Jouhkin mukaan Rovanperä ajaa 7 MM-rallia ja aloittaa kautensa Monte Carlosta tammikuussa. Rovanperän palkka laskee aiemmasta, sillä neuvotteluasema oli heikompi eikä Toyotalle ollut realistisia vaihtoehtoja.
Jouhki kertoi sopimuksen pituudesta ja Rovanperän rata-autoilusuunnitelmasta. Ralli-intoilijat saivat tiistaina mieluisia uutisia, kun Kalle Rovanperän , 26, paluu MM-sarjaan vahvistettiin. Toyota ilmoitti, että Rovanperä ajaa ensi kaudella japanilaismerkin osa-aikaisena kuljettajana valikoituja MM-osakilpailuja.
Suomalaistähden manageri Timo Jouhki sanoo, että Rovanperä osallistuu ensi vuonna seitsemään MM-ralliin. Jouhkin mukaan tässä vaiheessa Rovanperän kaikkia kilpailuja ei ole kuitenkaan vielä tarkalleen sovittu. Vielä ei siis tiedetä, mitkä kaikki MM-rallit tuohon mainittuun seitsemän kilpailun ajo-ohjelmaan sisältyvät.
Silti Jouhki toteaa että Rovanperä
Silti Jouhki toteaa, että Rovanperä aloittaa MM-rallisesonkinsa kauden avauskilpailusta Monte Carlosta tammikuussa. Jouhkin mukaan myös Jyväskylän MM-ralli ja Viron MM-ralli kuuluvat lähes varmasti Rovanperän ajo-ohjelmaan.
– Varmaankin Ruotsin MM-rallikin kuuluu hänen ohjelmaansa. Sitten kaikkien osapuolien kannalta olisi varmaankin tärkeää, että Kalle ajaisi kilpaa Yhdysvaltain MM-rallissa, Jouhki sanoo.
R ovanperälle kuluva vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa, sillä hän ei ole ajanut ammattilaisena kilpaa. Hän loikkasi tänä vuonna rallista päätoimiseksi rata-autoilijaksi. Rovanperä kuitenkin vetäytyi Japanin Super Formula -sarjasta terveysongelmiin vedoten. Nyt Rovanperä on Jouhkin mukaan kuitenkin kaikin puolin valmis kisaamaan jälleen MM-ralliränneissä.



