Anna, 29, ei meinannut saada arjessa mitään aikaiseksi – syyksi paljastui salakavala kierre, johon moni päätyy huomaamattaan
Anna Vangonen havahtui oireisiin, jotka tekivät arjesta huomaamatta yhä tahmeampaa.
– Ajattelin , ettei minulle voisi käydä niin, Anna Vangonen , 29, toteaa.
Hän tiesi, kuinka aivot ja niiden mielihyvämekanismit toimivat. Olihan hän oli opiskellut Ruotsissa kognitiivista neurologiaa ja oli juuri jatkamassa maisteriopintoihin. Siksi hän uskoi pitkään olevansa suojassa riippuvuuksilta.
– Älypuhelin on kuitenkin suunniteltu koukuttamaan hienovaraisesti ja huomaamatta, hän toteaa.
Nyt Anna kertoo mistä merkeistä
Nyt Anna kertoo, mistä merkeistä hän tajusi, että hänen puhelimenkäyttönsä on riistäytynyt käsistä ja kuinka hän pääsi riippuvuuden oireista eroon. Pikku hiljaa Anna kuitenkin huomasi, että puhelimen selaaminen oli alkanut tuntua pakonomaiselta. Facebookin, Tiktok-videoiden sekä Instagram-julkaisuiden kommentteja ja reaktioita piti tarkastaa jatkuvasti. Sormi avasi sovelluksen ennen kuin mieli ehti edes ajatella.
– Menetin kontrollin hiljalleen. Aina kun avasin sovelluksen, ajattelin, että katson vain yhden videon, mutta katsoin aina vielä yhden lisää.
Anna hoksasi, että puhelin vaikutti häneen koko hereilläoloajan. Aamulla se oli ensimmäinen asia, jota kohti käsi hamuili. Ja illalla pieni näyttö oli viimeinen asia, mitä hän katseli.
Olin puhelimella jatkuvasti 24/7
– Olin puhelimella jatkuvasti, 24/7. Kun yritin lukea kirjaa tai tehdä jotain muuta, saatoin samalla ajatella puhelintani. Nyt se tuntuu suorastaan mielipuoliselta.
Anna huomasi näkevänsä puhelimen ruudulla päivittäin satoja tuntemattomien kasvoja ja tulkitsevansa ihmisten ilmeitä ja eleitä. Voimia kului koko ajan enemmän tunnetulviin, jotka eivät edes olleet peräisin omasta elämästä.
Keskittymistä ja tahdonvoimaa vaativat tehtävät alkoivat hiljalleen tuntua ylitsepääsemättömiltä. Asiat jäivät tekemättä tai siirtyivät seuraavalle päivälle. Puhelin vei usein huomion esimerkiksi yhteisissä hetkissä kumppanin kanssa.
Anna tunsi jatkuvasti käyvänsä sisäistä taistelua: hän tiesi, että monenlaisia askareita pitäisi saada aikaan, mutta aloittaminen oli vaikeaa. Hän myös palkitsi itseään puhelimella, kun sai jonkun homman tehtyä. Päivät ja viikot sujahtivat ohitse. Annasta tuntui kuin aika olisi rullannut aiempaa nopeammin, mutta muistoja eletystä elämästä jäi aina vain vähemmän.
