Uusi maksu verkko-ostoksille astui juuri voimaan
EU:n ulkopuolisten tilausten valvontaa ja hintaa nostettiin myös heinäkuussa.

Euroopan unionin ulkopuolelta tilattuihin paketteihin tulee jatkossa uusi tavaraeräkohtainen kahden euron käsittelymaksu. Se astui voimaan eilen sunnuntaina. Käsittelymaksu on maksettava kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista ostoksen arvosta riippumatta. Kun tavara tullataan, yhdeksi tavaraeräksi voi ilmoittaa samanlaiset tuotteet, joilla on sama tullinimike ja tietyissä tapauksissa sama alkuperämaa.
Kaikilla tavaroille on oma tullinimikkeensä, ja EU:n ulkopuolelta tuonnissa se on 10-numeroinen koodi. Tullin mukaan esimerkiksi kiinalaisesta Temusta tilatut paketit ovat usein sellaisia, joista pitää jatkossa maksaa molemmat maksut eli yhteensä viisi euroa tavaraerää kohti.
Heinäkuussa voimaan astuneet tullit ovat kauppapolitiikkaa, kun taas nyt alkavan maksun tarkoituksena on kattaa Tullin kasvaneita kustannuksia, tulliylitarkastaja Antti Hästbacka selvitti AMNZ Uutisille .
Hästbackan mukaan tulli on juuri saanut uuden tulkinnan, jonka mukaan myös verkon kirpputorin kaltaiset kauppapaikat, kuten Ebay, katsotaan myyjätahoiksi, koska ne mahdollistavat kyseisen kaupankäynnin. Heinäkuussa voimaan otettu kolmen euron tullimaksu puri nopeasti, sillä elokuussa Tulli kertoi 66 prosentin laskusta pakettien määrässä.



