Senaattori sai aivohalvauksen Yhdysvalloissa
Trumpin Iran-politiikkaa kritisoinut demokraattipuolueen senaattori joutui sairaalaan aivohalvauksen seurauksena.

Yhdysvalloissa demokraattipuolueen poliitikko, Connecticutin osavaltion senaattori Chris Murphy on joutunut sairaalaan aivohalvauksen seurauksena, kertoo hänen avustajansa yhdysvaltalaislehti Politicon mukaan.
53-vuotias Murphy on nähty yhtenä mahdollisena demokraattipuolueen presidenttiehdokkaana vuoden 2028 presidentinvaaleissa, joissa nykyinen republikaanipresidentti Donald Trump väistyy vallan kahvasta.
– Eilen iltapäivällä senaattori Murphy alkoi tuntea käsivarressaan tunnottomuutta ollessaan poikansa jääkiekko-ottelussa. Hänet vietiin lähistöllä sijaitsevaan sairaalaan, jossa todettiin, että hän oli saanut aivohalvauksen, Murphyn avustaja Allison Herwitt sanoi tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan Murphy on hereillä ja hoidolle on saatu hyvää vastetta. Hänen tukijansa ovat optimistisia paranemisen suhteen. Yhdysvaltojen välivaalien alla Murphy on kampanjoinut demokraattipuolueen ehdokkaiden hyväksi ja matkustanut muun muassa Michiganissa, Minnesotassa ja Floridassa. Hänen oli määrä osallistua kampanjatilaisuuksiin New Hampshiressä sunnuntaina.



