Lunta tulossa – Nämä alueet saavat talvisen yllätyksen
Keskiviikkoyönä koko maassa on heikkoa pakkasta.

Syksy etenee maan pohjoisosassa, ja sää muuttuu paikoin jo talviseksi, kertoo meteorologi Kristian Roine Forecan sääblogissa . Alkuviikolla päivälämpötilat jäävät pohjoisessa nollan vaiheille, ja maan pohjoisosassa tulee myös räntä- ja lumikuuroja.
– Viikko alkaa maan etelä- ja itäosassa sateisena, vettä tai tihkua tulee yleisesti, Roine kertoo.
Muualla maassa sää on poutaista. Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella on hyvin sumuista. Pohjois-Lapissa aamulla voi olla hieman pakkasta. Lämpötilat vaihtelevat maanantaipäivänä etelän kymmenestä asteesta Lapin nollan vaiheille. Illaksi etelän sateet väistyvät kaakkoon, ja sää poutaantuu.
Myöhään maanantai-iltana sekä tiistaiyönä maan
Myöhään maanantai-iltana sekä tiistaiyönä maan pohjoisosan yli kaakkoon liikkuu räntä- ja lumikuuroja. Lunta voi Lapissa kertyä paikallisesti muutamia senttejä. Kuurojen jälkeen lämpötila laskee selvemmin pakkaselle, jolloin myös märät tienpinnat voivat jäätyä tiistaiaamuksi.
Tiistaina tuuli kääntyy luoteeseen, ja Suomeen virtaa kuivempaa ilmaa.
– Päivällä tuuli on puuskissa navakkaa, länsirannikolla jopa kovaa. Kainuussa sekä maan itäosassa tulee vielä jokunen räntä- tai vesikuuro, muuten sää on poutaista, Roine kirjoittaa.
Lännessä ja pohjoisessa on laajoilla
Lännessä ja pohjoisessa on laajoilla alueilla selkeää. Keskiviikkona ilma lämpenee hetkellisesti föhntuulen ansiosta, mutta loppuviikolla sää taas viilenee.



