Bemari-pomo jakeli hienoja myyntiautoja poikiensa käyttöön – ei olisi kannattanut
Mies oli vaatinut miltei 200 000 euroa korvauksia potkuistaan.

Autoliikkeellä oli käräjäoikeuden mukaan lainmukainen peruste irtisanoa esihenkilötehtävissä työskennellyt mies, joka saamastaan varoituksesta huolimatta luovutti hienoja Bemareita poikiensa käyttöön veloituksetta pitkiksikin ajoiksi. Käräjäoikeus on hylännyt miehen kanteen, jossa hän vaati yhtiöltä 180 000 euron korvauksia potkuista.
Mies oli toiminut tehtävässä jo kymmenen vuotta, kun hänen esihenkilönsä alkoi oikeuden pöytäkirjojen mukaan selvittää 2023, miksi autoliike Hedin Automotive Bavaria Oy:n järjestelmiin kirjattu 59 000 euron arvoinen BMW 420D Gran Coupe ei ollut myynnissä yhtiön verkkosivuilla.
Kävi ilmi, että auto oli luovutettu maksutta miehen pojan käyttöön jo kesällä 2022. Tilaussopimus oli tehty vasta marraskuussa 2022 ja kauppa maaliskuussa 2023. Työantajan mukaan auto oli jouduttu huoltamaan liikennevahingon jälkeen, ja firman piikkiin olivat menneet myös muun muassa rahoitus- ja vakuutusmaksut sekä rengaskulut.
Hedin Automotive Bavaria antoi paljastuneen
Hedin Automotive Bavaria antoi paljastuneen tapauksen vuoksi miehelle kirjallisen varoituksen maaliskuussa 2023. Yhtiön mielestä hänen olisi pitänyt ymmärtää, että työnantajan omistamien autojen luvaton lainaaminen veloituksetta lähipiirin käyttöön kuukausiksi ei ole sallittua.
Yhtiön mukaan mies jatkoi autojen maksutonta junailua lähipiirilleen varoituksen jälkeenkin. Kysymys oli useista päivistä tai jopa yli kuukauden kestäneistä lainoista. Yhtiö mainitsi esimerkkeinä neljä eri Bemaria.
Yhtiö arvioi joutuneensa kustantamaan miehen lähipiirin autoilun. Työantaja kiinnitti huomionsa myös siihen, että näihin autoihin oli ennen myyntiä tehtyä huomattava määrä huoltotoimia. Kaiken lisäksi lainassa olleiden autojen myyntiarvo laski luvattomassa käytössä. Työantajan mielestä mies ja hänen lähipiirinsä olisivat 2022–2024 saaneet noin 150 000 euron arvosta perusteetonta etua.
Yhtiö päätti marraskuussa 2024 irtisanoa
Yhtiö päätti marraskuussa 2024 irtisanoa esihenkilötöissä olleen miehen väittämiensä epärehellisen toiminnan ja niin kutsutun lojaliteettitoiminnan rikkomisen vuoksi. Mies piti potkuja perusteettomina. Hän väitti esimerkiksi poikansa autokauppakuvion 2022–2023 olleen aluemyyntipäällikön hyväksymä.
Ex-pomo vei irtisanomisjupakan käräjäoikeuteen, jossa vaati yhtiöltä korvauksena 24 kuukauden palkkaa vastaavan summan eli 180 000 euroa sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 39 451 euroa.
Käräjäoikeuden mielestä miehen menettely on ollut moitittavaa. Mies on luovuttamalla työnantajan autoja toistuvasti lähipiirilleen varoituksesta huolimatta ja pyrkimällä välttämään lähipiirin huoltojen omavastuuosuuksia horjuttanut työnantajan luottamusta häneen. Käräjäoikeuden mukaan työantajalla on ollut painava ja asiallinen syy irtisanomiselle.



